Blogi

Ajatuksia ja ideoita herättäviä kirjoituksia.

Ennen kuin menen altaaseen, menen suihkun alle sateeseen

Suomen kesä on lyhyt ja aina eivät luonnonvedet ehdi lämmetä uimakelpoisiksi asti. Onneksi meillä on kattava uimahalliverkosto käytössämme. Hallin lämpimiin vesiin, kun uskaltautuu arkajalkaisempikin ympärivuotisesti nauttimaan uimisen tuomista iloista.

Uimahallissa voi harjoitella aidossa ja luonnollisessa tilanteessa tärkeitä arjen taitoja, kuten riisuutumista, pukeutumista ja peseytymistä. Myös sosiaalisia taitoja pääsee uimahallissa harjoittelemaan mm. toisten huomioon ottamista sekä sääntöjen noudattamista.

Eikä olla me veneessä, vaan polskutellaan vedessä

Nyt on kesä ja lapsillakin tekee mieli suunnata rannalle! Aina ei tarvitse osata edes uida, jotta vedestä ja rantaelämästä pääsee nauttimaan. Kesäpäivää voi viettää leikkimällä ja peuhaamalla veden ääressä. Hippaleikki ja vesisota rantavedessä on hauskaa ikään katsomatta. Rannalle voi ottaa mukaan esim. hiekkaleluja, lapioita ja ämpäreitä ja rakennella niiden avulla vaikka linnoja vallihautoineen, joihin kantaa järvestä vettä.

Vettä voi kaadella kannulla myös itsensä päälle. Veden virtaaminen päälaelta alas kasvoille edesauttaa veteen totuttelua ja hengityksen pidättämisen opettelua, jos veteen meno muuten pelottaa tai uimataito on vielä hakusessa.

Kuumalla säällä on hyvä olla mukana tarpeeksi juotavaa ja tietysti eväät kruunaavat rantapäivän, sillä uimisessa tulee aina nälkä. Evääksi voi ottaa mukaan vaikka valmiiksi kuorittuja porkkanoita ja hedelmiä, suolakeksejä ja vesirinkeleitä. Unohtamatta rannan tuntumassa olevaa jäätelökioskiakaan.

Kotiin menokin taittuu mukavasti, kun touhuista väsyneillä lapsilla on vielä jotain purtavaa kotimatkalle. Rantapäivät touhuineen ja eväineen ovat niitä aurinkoisia päiviä, joita säilömme muistiimme talvea varten.

Mä uin kuin sammakko, mä sukellan kuin ankka, mä kroolaan kuin oikea Tarzan

Ennen kuin lapsen kanssa mennään veteen tulee aikuisen tarkistaa, että ranta on tarpeeksi matala. Uidessa tai vedessä leikkiessä aikuisen tulee sijoittua lapsen ja syvemmän osan väliin. Vanhempi tai avustaja voi kulkea vedessä pitäen lasta sylissään ja näin uimataidotonkin pääsee turvallisesti tuntemaan miten vesi kannattelee.

Uimisessa voi käyttää erilaisia apuvälineitä, esimerkiksi uimavyö on hyvä apu samoin kuin kelluttava uima-asu. Myös erilaiset kelluttavat pötkylät ovat edullisia ja monikäyttöisiä välineitä vedessä. Tarvittavat apuvälineet, kuten uimakellukkeet tulee olla hyvin kiinnitettyinä, niin ettei lapsi saa niitä irrotettua veden varassa ollessaan.

Muistetaan, että apuvälineet ovat vain apuvälineitä eivätkä pelastusvälineitä. Lasta ei saa koskaan jättää valvomatta rannalla. Aikuisen tulee sijoittua lähelle lasta, jotta tarvittaessa apuun pääsee nopeasti ja lapsella on turvallinen olo. Usein jo aikuisen katsekontakti rauhoittaa pelokasta uimaria.

Muista jalkaan laittaa uikkarit, ettei naura kaikki kaverit

Blogiimme kesän uintivinkkejä antanut toimintaterapeutti Teija Hokkanen, Toimintakeitaalta​ käy mielellään lapsiasiakkaidensa kanssa uimahallissa.

“Uinti ja vedessä liikkuminen ovat erittäin hyviä tapoja vahvistaa hengitys- ja verenkiertoelimistöä. Uinti kehittää myös lihasvoimaa ja ylläpitää nivelten liikelaajuuksia. Veden terapeuttiset ominaisuudet ja monipuoliset liikekokemukset altaassa tukevat kehon hahmotuksen ja hallinnan kehittymistä.

Uimari saa runsaasti tasapaino-, asento- ja lihasaistimuksia. Uimari kokee myös erilaisia tuntoaistimuksia kun iho havaitsee veden lämpötilan, paineen, vastuksen ja nosteen.” kertoo Teija uimisen tuomista hyvistä vaikutuksista kehoon.

Kesä on parhaimmillaan, joten nautitaan Suomen kauniista vesistöistä kukin tavallamme; uiden, rannalla leikkien, veneillen tai vaikka tyyntä kesäyötä laiturilla ihaillen.

Aurinkoista kesää toivottavat Toimintakeitaan terapeutit! Blogimme otsikot ovat lainattu Pressan Kattien “Uintilaulusta”

Mindfulness lasten kanssa

Mindfulness on tietoista ja hyväksyvää läsnäoloa. Se mielletään yleensä aikuisten kanssa käytettäväksi, mutta sitä voi hyvin kokeilla myös lasten kanssa. Katso toimintaterapeuttimme Essin vinkit Mindfulness-harjoituksiin lasten kanssa! Lisää vinkkejä arkeen löydät Toimintakeitaan Youtube-kanavalta Lue koko artikkeli!

Kesä kutsuu leikkimään!

”Kesä on ihmisen parasta aikaa” kuuluu sanonta, ja Suomessa kesästä nauttiminen on rajoitettu vain muutamaan kuukauteen. Lue koko artikkeli!

Ota yhteyttä

Terapeuttimme auttavat Sinua mielellään mieltäsi askarruttavissa asioissa ja oikean palvelun varaamisessa.

0400 558 283


Ajanvaraukseen

Seuraa meitä

Yhteystiedot

0400 558 283
info@toimintakeidas.fi
Katso kaikki yhteystiedot

Helsinki, Kamppi

Annankatu 31-33 C 36
00100 Helsinki
Tutustu toimipisteeseen

Helsinki, Itäkeskus

Itäkatu 76
00930 Helsinki
Tutustu toimipisteeseen

Jyväskylä

Kauppakatu 39 A, 3. krs
40100 Jyväskylä
Tutustu toimipisteeseen

Joensuu

Siltakatu 10 A, 4. krs
80100 Joensuu
Tutustu toimipisteeseen

Ilomantsi

Henrikintie 4
82900 Ilomantsi
Tutustu toimipisteeseen

Keuruu

Koulutie 5 (linja-autoasema)
42700 Keuruu
Tutustu toimipisteeseen

Sysmä

Väihkyläntie 9
19700 Sysmä
Tutustu toimipisteeseen

Äänekoski

Torikatu 2, 2. krs
44100 Äänekoski
Tutustu toimipisteeseen

Tilaa uutiskirje