Blogi

Ajatuksia ja ideoita herättäviä kirjoituksia.

Unihygienia ei tarkoita likaisia lakanoita

Mitä sinulla tulee mieleen sanasta unihygienia? Ai, että mennään sänkyyn pesemättä hampaita? Tai että sängyssä on sikin sokin likaisia vaatteita? Tai jopa, että unilelujen sijasta yökavereina olisi ällöttäviä luteita? No, voihan se tavallaan olla sitäkin, mutta se tarkoittaa myös paljon muuta!

Yleisesti unihygienialla tarkoitetaan sitä, että luodaan nukkumiselle mahdollisimman hyvät olosuhteet palauttavien yönien turvaamiseksi. Elokuun viimeisessä blogipostauksessa mietitäänkin, mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Lisäksi saimme taiteellista apua eräältä Toimintakeitaalla käyvältä nuorelta kameravirtuoosilta, joka loihti havainnollisen opetusvideon siitä, kuinka saa pilattua yöunet aivan varmasti. Kannattaa siis lukea loppuun!

Uni paras lääke on

Tutkijat eivät korosta hyvän unen merkitystä huvin vuoksi. Suomen Mielenterveysseuran artikkelin mukaan uni palauttaa rasituksesta ja väsymyksestä ja tasapainottaa hermoston toimintaa. Lisäksi sillä on tärkeä tehtävä sairauksien ja tulehduksien torjumisessa ja niistä parantumisessa.

Lapselle uni on erityisen tärkeää. Se mahdollistaa uuden oppimisen ja jo opitun jäsentymisen. Unessa myös käsitellään tunne-elämän asioita, kuten pelkoja ja jännitystä, joten riittävä uni on myös tunnesäätelyn ja tunteiden oppimisen kannalta välttämätöntä. Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilta löytyy paljon hyvää tietoa lasten unesta.

Illassa hyvän yön avaimet

Avaimet hyvään, palauttavaan yöuneen löytyy usein siitä, miten vietämme nukkumaanmenoa edeltävät tunnit. Tähän on olemassa joitain hyviä ja ei niin hyviä ideoita, esimerkiksi

Ei niin hyvä idea:

  • Tehdä jotain vireystilaa nostavaa toimintaa, kuten urheilla tai riehua kovasti
  • Tuijottaa televisiota, puhelinta tai padia siihen asti, että silmät painuvat kiinni
  • Syödä raskaasti juuri ennen nukkumaanmenoa
  • Kuunnella kovaäänistä musiikkia
  • Katsoa liian jännittäviä tai järkyttäviä ohjelmia
  • Tehdä läksyjä tai töitä juuri ennen nukkumaanmenoa
  • Nukkua valot päällä
  • Juoda kofeiinipitoisia juomia, kuten kahvia tai cola-juomia

Sen sijaan hyviä ideoita voivat olla vaikkapa

  • Aloittaa rauhoittuminen jo paria tuntia ennen nukkumaanmenoa
  • Kuunnella hiljaisella rauhoittavaa musiikkia
  • Himmentää valaistusta ajoissa
  • Lopettaa ruutuaika tuntia-paria ennen tarkoitettua nukkumista
  • Syödä ravitseva, sopivan kevyt iltapala
  • Pitää makuuhuone mukavan viileänä ja mahdollisimman pimeänä, jotta aivot ymmärtävät, että nyt on yö
  • Tehdä sängystä mahdollisimman mukava miellyttävillä lakanoilla, peitoilla ja tyynyillä
  • Rauhoittaa makuuhuone vain nukkumista varten

Ilta, kun kaikki meni pieleen!

Sokerina pohjalla haluamme esittää teille lyhytelokuvan huonoista iltarutiineista. Postauksen alussa mainittu nuori kameravirtuoosi auttoi meitä tämän tärkeän aiheen kuvittamisessa, ja yhteistyössä syntyi oheinen havainnollistava opetusvideo. Tämän jälkeen varmasti kaikki muistavat, miten ennen nukkumista ei ainakaan kannata toimia!

Jännittäviä katseluhetkiä, ja palataan taas syyskuussa!

P.s. Olethan muistanut laittaa Toimintakeitaan YouTube -kanavan, Facebookin ja Instagramin seuraukseen? Jos et, nyt on siihen hyvä hetki!

Sorry, comments are closed for this post.

Ota yhteyttä

Terapeuttimme auttavat Sinua mielellään mieltäsi askarruttavissa asioissa ja oikean palvelun varaamisessa.

0400 558 283

Seuraa meitä

Yhteystiedot

0400 558 283
info@toimintakeidas.fi
Katso kaikki yhteystiedot

Helsinki, Kamppi

Annankatu 31-33 C 36
00100 Helsinki
Tutustu toimipisteeseen

Helsinki, Itäkeskus

Itäkatu 76
00930 Helsinki
Tutustu toimipisteeseen

Jyväskylä

Väinönkatu 1
40100 Jyväskylä
Tutustu toimipisteeseen

Joensuu

Siltakatu 12 A, 4. krs
80100 Joensuu
Tutustu toimipisteeseen

Kitee

Olkontie 4 C 20
82500 Kitee
Tutustu toimipisteeseen

Keuruu

Koulutie 5 (linja-autoasema)
42700 Keuruu
Tutustu toimipisteeseen

Äänekoski

Torikatu 2, 2. krs
44100 Äänekoski
Tutustu toimipisteeseen

Tilaa uutiskirje