Aikuiset

Aikuisten toimintaterapiassa tuetaan omassa arjessa elämistä.

Aikuisten toimintaterapia tukee aiemmin opittua

Aikuisten toimintaterapia on monipuolinen kuntoutus pääasiallisesti myöhäisemmässä elämänvaiheessa vammautuneille tai sairastuneille asiakkaille tai kun arjessa tulee uusia haasteita esille.

Aikuisten toimintaterapiassa tuetaan itsenäistä elämistä ja toimintakyvyn palautumista tai ylläpitämistä sairastumisen tai vammautumisen jälkeen. Toimintaterapia-asiakkiden vammaryhmistä yleisimpiä ovat aivovammat, selkäydinvammat, neurologiset sairaudet ja aivoverenkiertohäiriöt.

Terapian menetelmät valitaan asiakkaan tavoitteiden ja mielenkiinnonkohteiden pohjalta. Päivittäisten toimintojen harjoittelulla ja niitä mukauttamalla tuetaan asiakkaan suoriutumista arkielämässä. Kuntoukseen voi sisältyä esimerkiksi ruokailun ja käden otteiden harjoittelu tai ruoanvalmistusta kokonaisuudessaan aterian suunnittelusta kaupassa asioimiseen ja ruoanvalmistukseen. Toimintaterapeutti voi ohjata asiakasta itsestä huolehtimisen taidoissa peseytymis- ja pukeutumistilanteissa.

Toimintamahdollisuuksia lisätään myös valmiiden ja yksilöllisesti valmistettavien apuvälineiden tai valmiiden apuvälineiden mukauttamisen keinoin. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi ajohansikkaiden valmistamista, otteiden mukauttamista kyniin, askarteluvälineisiin ja avaimenperiin sopivaksi, viikko- ja päiväaikataulua helpottavien kalenterien tekemiseen, jotka valmistetaan asiakkaan tarpeiden mukaan esimerkiksi kuvin käytettäväksi.

Teknologia toimintaterapian tukena

Ympäristönhallintalaitteiden, atk-apuvälineiden ja kommunikaatioapuvälineiden avulla pyritään tukemaan asiakkaan itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeuden mahdollistamista sekä itseilmaisua. Toimintaterapeutti on mukana arvioimassa edellä mainittujen välineiden tarpeellisuutta ja toimivuutta, avustaa hankintaprosessissa ja harjoittelee asiakkaan kanssa apuvälineiden ja laitteiden käyttöä. Esimerkiksi ympäristönhallintaa voidaan porrastaa paljon asiakkaan toimintamahdollisuuksien mukaan avustajan kutsumisesta painiketta painamalla koko kodin hallintaan.

Menetelmät mielenkiinnon mukaan

Luovia ja harrastustoimintoja tukemalla voidaan harjoitella erilaisia otteita, karkea- ja hienomotoriikkaa sekä hahmottamisen osa-alueita. Luovissa menetelmissä ovat rajana vain mielikuvitus ja mielenkiinnot.

Käytössämme on kankaanpainanta, puutyöt, huovutus, maalaus, puutarhatyöt, palapelit, lautapelit, musiikissa soittimilla soittaminen, savityöt, tanssi ja liikunta.

Aikuisten toimintaterapia on tiivistä yhteistyötä tuloksien saavuttamiseksi

Aikuisten toimintaterapiassa tehdään tiivistä yhteistyötä asiakkaan asioita hoitavien tahojen kanssa. Konsultointi ja palaverit ovat tärkeä osa terapiaa. Yhteistyötahoja ovat hoitava lääkäri, vakuutusyhtiö, asumiskokeiluyksikkö, kuntoutuslaitos, vammaispalvelu, palveluasumisyksikkö, omaishoitaja, henkilökohtainen avustaja, muut terapeutit, ympäristönhallintalaite- ja apuväline-edustajat sekä asiantuntijat perusterveydenhuollossa.

Toimintaterapeutti tekee ohjauskäyntejä, jolloin hän ohjaa avustajaa ja omaisia työskentelemään asiakkaan kanssa kuntouttavalla työotteella. Ohjausta edeltää yksilöllinen toimintaterapia-arviointi. Ohjaukseen sisältyy myös avustaminen erilaisten hakemusten täyttämisessä sekä tiedottaminen saatavilla olevista palveluista.

Tiesitkö, että kotikäyntialueitamme ovat muun muassa: pääkaupunkiseutu, Joensuu, Ilomantsi, Kitee, Tohmajärvi, Jyväskylä ympäristöineen, Ääneseutu, Sysmä, Konnevesi, Laukaa, Hankasalmi, Kangasniemi, Keuruu, Petäjävesi ja Haapamäki - tai tarpeen mukaan!

Ota yhteyttä

Terapeuttimme auttavat Sinua mielellään mieltäsi askarruttavissa asioissa ja oikean palvelun varaamisessa.

0400 558 283

Ajanvaraukseen

Seuraa meitä

Yhteystiedot

0400 558 283
info@toimintakeidas.fi
Katso kaikki yhteystiedot

Helsinki, Kamppi

Annankatu 31-33 C 36
00100 Helsinki
Tutustu toimipisteeseen

Helsinki, Itäkeskus

Itäkatu 76
00930 Helsinki
Tutustu toimipisteeseen

Jyväskylä

Kauppakatu 39 A, 3. krs
40100 Jyväskylä
Tutustu toimipisteeseen

Joensuu

Siltakatu 10 A, 4. krs
80100 Joensuu
Tutustu toimipisteeseen

Ilomantsi

Henrikintie 4
82900 Ilomantsi
Tutustu toimipisteeseen

Keuruu

Koulutie 5 (linja-autoasema)
42700 Keuruu
Tutustu toimipisteeseen

Sysmä

Väihkyläntie 9
19700 Sysmä
Tutustu toimipisteeseen

Äänekoski

Torikatu 2, 2. krs
44100 Äänekoski
Tutustu toimipisteeseen

Tilaa uutiskirje